Vapaassa taidekoulussa perehdyin syvällisesti värioppiin ja sain työkalut maalaamiseen. Maalaamisen mahdollisuudet avautuivat minulle kaikessa runsaudessaan kuitenkin vasta aloitettuani itsenäisen työskentelyn. Vaikka koulussa opetus painottui väriin ja abstraktiin ilmaisuun minä tarvitsin aina muodon lähtökohdaksi. Onneksi myös opettajani ymmärsivät minua ja sain kehittää rauhassa omaa ilmaisuani.

Valmistuttuani Vapaasta taidekoulusta muutin takaisin Etelä- Pohjanmaan Järviseudulle. Olin ollut poissa kymmenen vuotta ja paljon oli muuttunut ja katsoin kotiseutuani kuin vierain silmin. Ränsistyneet, käytöstä poistuneet ladot herättivät mielenkiintoni. Vihreällä rehupellolla seisoessaan harmaat ladot näyttivät punaiselta kun taas keltaisella rypsipellolla ladot muuttuivat violeteiksi. Olin löytänyt kuin vahingossa itselleni ladoista aiheen ja ensimmäiset latomaalaukseni pohjautuivat puhtaisiin oikeisiin havaintoihin..

Maalaukseni ovat muuttuneet vuosien varrella. Olen maalannut hirsilatoja, lautalatoja, latoja joissa on kaksi oviaukkoa ja niiden läpi näkee rajatun maiseman, sortuneita latoja, latoja joissa on päre- tai peltikatto tai ei kattoja lainkaan. Olen ollut kiinnostunut ladon sisätilan valoista ja varjoista tai ulkokuoren tuulenkääntämistä notkolle taipuneista laudoista.

Olen vahvasti paikkasidonnainen taiteilija ja minulle taide syntyy siitä ympäristöstä missä asun ja elän. Monet maalaamani ladot on hävitetty jo aikaa sitten. Maalauksissani ne ovat saaneet toisen elämän. Maalaukseni ovat jossakin mielessä myös dokumentteja jostakin mitä on joskus ollut. Joku sanoi kerran minun tallentavan paikallista kulttuurihistoriaa rakennuksista, joita ei ole koskaan koettu erityisen kiinnostaviksi, mutta ne kuuluvat osana heinänteon historiaan. Minulle maalaaminen on ajattelua ja olemassaoloa. Maalatessa olen vahvasti läsnä ja työskentelyni etenee maalauksen ehdoilla. Valitsen etukäteen vain muodon ja värin. Asetan siis itselleni värillisen tehtävän jonka ratkaisussa luotan prosessin kulkuun. Teen valintoja ja tiedostettuja ratkaisuja luottaen myös intuitioon.

Maalaan, koska se on haastavaa, hidasta ja välineenä vaikeasti haltuun otettava. Maalaan, koska nautin siitä. Minulle maalaus ei ole kipuilua ja kärsimystä vaan addiktoiva nautinto. Mitä enemmän maalaan, ymmärrykseni siitä mitä kaikkea voisin tehdä ja miten voisin tehdä lisääntyy. En ehdi yhden elämän aikana maalata kaikkea sitä mitä haluaisin, mutta olen iloinen, että minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni maalaamisen kautta.

En ole koskaan joutunut miettimään, mitä tekisin seuraavaksi. Minulle maalaus on jatkumo, eli uusi valmis maalaus on aina avain uuteen ja seuraavaan.




www.elinaforsti.fi